Vuosi on vaihtunut ja edessä on todennäköisesti muutoksen vuosi. Näkyvissä on paljon uusia ideoita, uusia markkinoita sekä uusia myyntikanavia.
Uuden edellä sitä jotenkin aina muistelee kaikkea sitä mitä on ollut ja tapahtunut ja mitä on tullut tehtyä. Viime vuoden viimeisin projekti oli tilaustyönä tehdyt suuret tyynyt vanhoista räsymatoista. Matot olivat asiakkaan mummon kutomia ja aikansa palvelleet alkuperäisessä tarkoituksessaan. Nyt niistä tehtiin niin suuria tyynyjä kuin vain leveys antoi myöten. Ne tulivat sohvatyynyiksi rautarunkoiseen sänkyyn. Niitä voi käyttää myös lattiatyynyinä ja vaikka majanrakentamiseen lasten leikeissä.
Mattojen uusiokäyttöön liittyen olikin hauska juttu viimeisimmässä Kodin Kuvalehdessä, jossa esiteltiin kankaanpainannalla tuunattu matto. Itse olen kuvioinut vuosia sitten samalla menetelmällä pari mattoa erääseen lapsiperheeseen. Tuo on myös kätevä tapa saada valkoisesta matosta piilotettua pesussa lähtemättömiä tahroja. Kuviointitekniikasta on lisää blogissa TytDIY.