Juhlat tulossa, mitä laitan päälle?

Onko tiedossa lakkiaiset, rippijuhlat, ristiäiset, häät tai ystävän vuosijuhlat?

Kesä on täynnä erillaisia syitä juhlaan ja joskus kutsuja voi tipahdella useaankin kinkeriin saman kesän aikana.

Ikuinen ongelma vasinkin meillä naisilla on että mitä laittaa päälle. Olisi niin ihana laittaa se sama suosikkimekko joka on mukava päällä, jossa tuntee olonsa kotoisaksi ja joka on kauniskin, mutta… kun se on ollut jo juhlissa ennenkin. Seuraavaksi sitä miettii että missä juhlissa. Ketä siellä oli ja voiko laittaa samaa mekkoa, jos se on nähty jo aiemmin päälläsi?

Tai jos kutsuja saman kesän aikana on useampiin juhliin, niin onko tarpeen ostaa monta vaatekertaa vain näyttääkseen uudelta joka juhlassa?

Usein mietintä on aivan turhaa sillä harvoin kukaan kiinnittää huomiota siihen kuinka usein toinen pukeutuu samoihin vaatteisiin. Ei aina tarvitse olla uutta, juuri vain ja ainoastaan tätä juhlaa varten ostettua leninkiä, jos kaapista löytyy jo kauniita, hyvin istuvia vaatekappaleita. Kaunis, hyvin valittu vaate palvelee vuodesta toiseen ja saa osakseen ihailua aina uudelleen ja uudelleen.

Vaatteen voi helposti uudistaa asusteilla. Kaunis huivi tai poncho antaa mekolle aivan uuden ilmeen. Siihen vielä juhlava koru niin kokonaisuus on kuin uusi.

Myös hieman arkisemman vaatteen saa näyttämään juhlavalta asusteilla ja koruilla. Esimerkiksi kun pukee siistit suorat housut, yksinkertaisen topin tai hihallisen paidan ja lisää siihen pellavaisen Lilja -hartiahuivin  tai Tähtimö -ponchon niin kokonaisuus on heti juhlava. Myös jakkumainen Morsinko -hihat toimii juhlassa hyvin.

Hartiahuiveilla ja ponchoilla saa myös kivasti väriä asukokonaisuuteen. Saman mekon voi uudistaa eri juhliin vaikka erivärisillä huiveilla. Helvien huiveja ja ponchoja voi myös asetella eri tavoin. Näin niistä saa aina vain uudenlaisia kokonaisuuksia. Tai voit toki valita myös sen yhden, mukavimmalta tuntuvan tavan pukea huivi.

Hartiahuivit, ponchot ja hihat suojaavat myös olkapäitä. Jos ilma on kovin aurinkoinen, huivi suojaa palamisesta. Ja usein varsinkin kirkollisissa juhlissa on korrektia hieman peittää paljaita olkapäitä. Ja tuo se huivi myös itselle jonkilaista turvaa, jos ei ole tottunut pukeutumaan kovin avonaisiin vaatteisiin.

Kaikista tärkeintä on että juuri sinä itse viihdyt asussasi ja tunnet olosi mukavaksi. Silloin voi juhlistakin nauttia täysin siemauksin.

Kaikki tämän kirjoituksen mallit sekä paljon muuta löydät Helviepuodista.

Ihanaa juhlakesää!

 

Villakko -viitta

Tänään esittelen teille Villakon. Se on aivan ihanan lämmin viitta niin sisä- kuin ulkokäyttöönkin.

Viitta on valmistettu lämpimästä Villa-viskoosista. Viskoosi pehmentää kivasti kangasta niin että viitta laskeutuu kauniisti eikä tunnu tönköltä eikä karhealta. Viitta on hyvin selkeälinjainen yhden koon vaate ja laskeutuu käyttäjänsä olkapäille hyvin istuvaksi.

Viitassa on nepparikiinnitys vain yläosassa, joten sitä voi halutessaan pitää myös auki niin ettei kiinnitys häiritse. Sivuilla on pienet ompeleet eikä viitta pääse näin ollen pyörimään päällä. Malli on kuitenkin hyvin väljä ja rento

Viitan kanssa voi pitää kauluksia ja huppuja. Niillä saa asuun näyttävyyttä, voi leikitellä väreillä tai sitten valita tyylikkäästi saman väriset tuotteet jolloin ne ikään kuin sulautuvat yhteen. Kauluksilla ja hupuilla saa myös lisää  lämpöä ja näin viittaa voi pitää vaikka ulkotakkina. Toisaalta viitassa ei ole vuorikangasta, joten se menee hyvin sisäkäytössäkin pitkänä ponchona.

Villakosta on nyt myös uusi hupullinen malli. Tämä on kauttaaltaan pidempi ja reunat on hieman pyöristetyt. Viitan saa halutessaan tilattua myös rintaneulakiinnityksellä ilman neppareita.

Värejä on valikoimassa tällä hetkellä kuusi, tummanharmaa, turkoosi, violetti, punainen, oranssi sekä vihreä.

Valikoima löytyy osoitteesta Helviepuodista

Villakko- nimen valitsin tälle tuotteelle ihan itse nimen takia. Se on mielestäni hyvin kuvaava nimi tälle lämpimälle vaatteelle.

Villakot kuuluvat asterikasvien heimoon ja niitä on n. tuhat lajia. Ne voivat olla yksi- kaksi- tai monivuotisia. Villakoista löytyy niin huonekasveja, kesäkukkia kuin perennojakin. Suomessa esiintyy villakoita myös luonnonvaraisena, mutta suurin osa niistä on tulokkaita. Vain Kalliovillakko on alkuperäislaji. Villakot ovat myrkyllisiä. Villakoita on käytetty myös kasvivärjäyksessä.

Photo credit: <a href=”https://visualhunt.com/author/cfbd95″>BioDivLibrary</a&gt; on <a href=”https://visualhunt.com/re/b545d8″>Visualhunt.com</a&gt; / <a href=”http://creativecommons.org/licenses/by/2.0/”&gt; CC BY</a>

Talventähti -poncho

Vihdoin saan jatkettua tuotteiden esittelyä. Joulun alus oli melkoista menoa ja blogin kirjoittaminen jäi tyystin. Koetan nyt ryhdistäytyä ja saada teille tännekin jotain luettavaa.

Esittelyvuorossa on Talventähti -poncho. Se on valmistettu villa-viskoosista mikä on ihanan pehmeä ja lämmin materiaali. Talventähti on ihana lämmike talvisiin päiviin. Sitä voi käyttää toimistossa hartialämmikkeenä, reissussa mukavana matkavaatteena, juhla-asun kanssa ja myös takin asemasta vaikka paksun villapaidan kanssa. Talventähti on myös ihana vaate ihan kotoiluun.

Tämä poncho on malliltaan sellainen että sitä voi pyöritellä haluamallaan tavalla. Ponchossa ei ole varsinaisesti etu- eikä takaosaa, vaan se toimii miten päin vain. Jos haluat hieman lyhyemmän, graafisen mallin, niin pitkät sivut voi pyöräyttää käsien päälle. Näin puettuna se myös lämmittää käsiä enemmän. Kaula-aukko on näin päin venepääntienä. Jos taas haluat enemmän pituutta, pyöräytä kulmat joko ihan eteen ja taakse tai hieman viistosti. Näin kaula-aukosa tulee veen mallinen.

Värejä villakankaasta löytyy tällä hetkellä valikoimasta 6, turkoosi, violetti, punainen, oranssi, vihreä ja tummanharmaa. Nämä on ihanan hehkuvia värejä ja sopivat myös hyvin keskenään yhteen. Ponchoihin voikin yhdistää halutessaan hupun tai kauluksen, jotka lisäävät vielä käyttömahdollisuuksia.

Nimi tälle mallille tulee ruohovartisesta aikaisin keväällä kukkivasta kasvista. Lajeja tunnetaan 8. Kukka on keltainen ja tuoksuu miedosti. Tarun mukaan kukka on omistettu manalan tyttärelle, Hekatelle.

Tämä niinkuin muutkin mallit löytyvät nyt verkkokaupasta www.helviepuoti.fi

 

Ponchon valmistus

Ajattelin tähän väliin hieman kertoa varsinaisesta työstä ja siitä mitä kaikkea tapahtuu tuotteen kanssa ennen kuin se on myynnissä markkinoilla tai kaupoissa. Otin tähän esimerkiksi pellavaisen ponchon valmistuksen, sillä asiakkaat usein pohtivat että miten nämä ponchot asettuu niin kivasti eikä ole kuin säkkeinä päällä.

No, kaikkihan alkaa tietenkin suunnittelutyöstä. Helpoimmillaanhan ponchon valmistus on sitä että leikataan neliön mallinen pala ja siihen suurinpiirtein keskelle päänaukko. Ja materiaalista riippuen joko ommellaan taitteet pääntiehen ja helmaan tai joskus jopa jätetään leikkuusaumoille. Haluan kuitenkin että Helvien ponchoissa on jonkinlainen malli ja näin ollen olen mitannut, testannut, kaavoittanut ja korjannut mallia niin että se olisi mahdollisimman monelle vartalolle sopiva olematta kuitenkaan perunasäkin näköinen 😉

Kun malli on hiottu, alkaa valmistus. Pellavakankaideni valmistusmaa on Valko-Venäjä. Tämä materiaali on ollut minulla käytössä kuusi vuotta ja olen ollut siihen todella tyytyväinen. Materiaali pehmenee nopeasti käytössä ja laskeutuu ihanasti.

Kun saan kankaat varastolleni ryhdyn värjäämään niitä. Värivaihtoehtoja on tällä hetkellä 14 ja pyrin tekemään tasaisesti vuoron perään kaikkia värejä niin että varastosta löytyy aina materiaalia, jos tulee suurempi tilaus. En pidä malleista suurta varastoa tarkoituksella, vaan pyrin valmistamaan tuotteita kysynnän mukaan. Näin vältetään hukkatuotantoa ja materiaalihävikkiä.Kun kankaat on värjätty, ne kuivatetaan ja varastoidaan leikkuuta varten. Kesällä kuivattaminen on helppoa ja nopeaa, paitsi jos viikkotolkulla sataa. Näin syksyn tullen kuivauspiste on siirtynyt sisätiloihin ja värikkäistä kankaista saakin nauttia koko perhe 😀

 

Ja eikun leikkaamaan. Leikkaus tapahtuu osittain sarjatyönä niin että pyrin tekemään samaa väriä kerralla enemmän. Samalla yleensä valmistuu useampaa mallia. Tietysti jos on kiireellisiä tilauksia, niin joskus joutuu hieman loikkimaan väristä toiseen. Mallit leikataan kaavoituksen mukaan ja pinotaan ompelua odottamaan.

Ja sitten huristellaan. Kaikki reunat huolitelaan ensin saumurilla. Näin saadaan lopputuloksesta siisti ja kestävä. Ja jälleen pinotaan huolitellut tuotteet seuraavaa ompelua odottamaan. Kun on useampi malli samaan aikaan työn alla on itselleni muodostunut tietynlainen taktiikka pitää palaset järjestyksessä. Näin pääsen vaiheesta toiseen sutjakasti eikä palasia tarvitse etsiä ja kaivella pinoista.

Sitten onkin vuorossa Tähtimön kasaus. Palat liitetään toisiinsa huolella ja ommellaan käänteet reunoihin.

Sitten viimeistellään tuotteet silittämällä ja viikataan tai tai ripustetaan henkareihin odottamaan markkinoita tai postitusta.

Markkinoilla pyrin pitämään kattavan varaston mukanani, mutta ruuhka-aikoina väripuutteita voi esiintyä. Näin ollen otan vastaan tilauksia ja asiakas saa omansa postitse markkinoiden jälkeen. Mallini ovat pääasiassa yhdenkoon vaatteita ja näin myös ponchotkin, mutta tilauksesta teen isompaa ja pienempää kokoa mistä mallista vain. Tähtimöstä onkin kaavoitettuja kokoja ihan 3- vuotiaan Tähtimö Ministä XL-kokoiseen Tähtimöön.

Sitten tuotteet saavat riippulaput joissa löytyy hoito-ohjeet sekä pientä tarinaa Helviestä sekä kasvista jonka mukaan tuote on nimetty. Tarinaa eri malleista ja niiden nimistä voit käydä lukemassa aiemmista kirjoituksistani.

Valmiit tuotteet lähtevätkin sitten joko minun mukanani markkinoille, jälleenmyyjilleni ympäri Suomea tai suoraan asiakkaalle. Ja siellä ne sitten pukevat teitä käyttäjiä tyylikkäinä.

Olkaa hyvät!

Tähtimö -poncho

Seuraavana esittelyvuoron saa Tähtimö. Tämä on minun mielikuvissani eräänlainen Helvien nimikkotuote, sillä alusta asti Helvien ympärillä on leijunut tähtösiä. Ne ovat logossa, käyntikorteissa ja muissa teksteissä joita tuotteiden mukana tulee ja kulkee.

Tähtimö on siis pellavainen poncho ja se on kasvattanut suosiotaan viimeisen vuoden aikana huimasti. Tämä poncho on monikäyttöinen ja moni-ilmeinen, sillä sitä voi pyöritellä monella tapaa. Sen voi pukea niin että pitkät kulmat tulevat eteen ja taakse. Näin kädet on hyvin vapaana työskentelyyn esimerkiksi toimistotyössä.

Ponchon voi myös pyöräyttää niin että pitkät sivut tulevat käsien päälle ja näin asu saa aivan uuden, graaffisemman ilmeen. Tähtimö on näin puettuna edestä lyhyt ja kädet saavat yvin suojaa vaikka auringolta. Oikeastaan ponchoa voi pyöritellä miten päin kulmittain, ja vinottain vain sillä sen etu- ja takaosat ovat symmetriset.

Tähtimö on 100% pellavaa ja on siksi myös monikäyttöinen. Tätä asustetta voi pitää kesällä aurinkosuojana sillä se on kuumallakin säällä vilpoinen. Toisaalta pellava lämmittää ihanasti kylmällä, joten se soveltuu hyvin myös talvikäyttöön. Alle voi pukea vaikka vielä lämpimän neuleen. Poncho soveltuu käytettäväksi ihan farkkujen kanssa mutta se sopii myös juhlapukeutumiseen. Uutta ja näyttävämpää ilmettä voi luoda koruilla ja vaikka laskostamalla kangasta rintaneulan avulla.

Tähtimö on myös loistava esiintymisasu esimerkiksi kuoroille. Näitä onkin lähtenyt tilauksesta jo muutamiin paikkoihin kuorojen esiintymisasuiksi. Tähtimö on helppo pukea joten sillä saa yhtenäisen ilmeen isollekin porukalle. Näillä ponchoilla saa myös kivoja väriyhdistelmiä, sillä tällä hetkellä tuotannossa on 14 värivaihtoehtoa, jotka aika kivasti sointuvat keskenään. Niistä saa hyvin hillittyjä ja neutraaleja yhditelmiä tai halutessaan myös hyvin kirkkaita ja räiskyviä kokonaisuuksia.

Tähtimö kukka kuuluu kohokkikasveihin ja sillä on hennot valkoiset tähtimäiset kukat.

Save

Save

Save

Save

Tuotekuvaukset

Viikonloppuna kuvasimme Helvien uusia tuotteita. Toiveena oli että saisin kuvia keväthangilla ja sehän onnistui. Ilma oli mitä mainioin ja tunnelma rento.Nyt tulee asialliset kuvat hihattimista, hameista, liiveistä, paidoista sekä laajemmin ponchoista. Uskon että kuvista välittyy juuri se tunnelma mitä halusinkin. Se viesti, että tuotteeni sopivat pidettäväksi monenlaisissa tilanteissa, arjessa ja juhlassa sekä kesällä että talvella. Villaiset ponchot toimivat hyvin keväällä ja syksyllä myös takkina, jos alle pukee esimerkiksi lampimän neuleen.

 

helvie_tuotekuvaukset_pellava_poncho_sininenPonchoja on nyt kuvattu useammassa värissä. Uutuutena mm. tämä sininen joka näytti todella upealta aurinkoisessa talvimaisemassa. Sininen ja valkoinen, värit vapauden. Kuvasimme myös tuotteiden eri pukemis vaihtoehtoja. Hartiahuivia ja ponchoa voi pyöritellä päällä melkein miten vain ja ilme uudistuu. Hihatin taas on näppärä vaikka näin talvisaikaan takin kanssa kaulahuiviksi kietaistuna. Sitten sen voi sisällä ottaa käyttöön hihoina.

helvie_tuotekuvaukset_pellavahihat_pinkkiOsa pellavatuotteista kuvattiin myös sisällä. Tämä pinkki hihatin oli todella hehkuva ja tyylikäs tummatukkaisella Hannalla, kun muut vaatteet ovat mustia. Kokonaisuuden kruunasi hento roosa koru. Tämä kokonaisuus pitää muistaa seuraavan edustustilaisuuden tullen.

helvie_tuotekuvaukset_pellava_hihatin_vihrea

Kuvaajana toimi jälleen taitava Nora Niemispelto ja malleina Eliisa Korpikannas sekä Hanna Patrikainen. Suuri kiitos heille!!!

Nyt vaan malttamattomana odottelen kuvien valmistusta. Päivitän ne sitten heti Galleriaan, joten seurailkaa ihmeessä sivuja.

Save

Save

Pellavaisten valikoima laajenee

Olen päättänyt, että tuo sininen väri saa ainakin toistaiseksi jäädä mallistoon. Kyllä se on hyvä väri ja sitä on aika paljon kyselty. Itse olen niin turkoosin ystävä, että tuo perussininen on mietityttänyt kovasti. Sain lopulta siihen hyvän, toisiin väreihin sointuvan sävyn, niin pidetään se nyt sitten 🙂

helvie_pellava_poncho_sininen

Ja ajankohtakin on siniselle värille hyvä, onhan nyt Suomen Juhlavuosi!

Sinisellä värillä voi siis tästä eteenpäin tilata kaikkia pellavaisia tuotteita.

Save

Save

Save

Save

Joululahjavinkki nro 6: Armaalle äidille

Paketoi armaalle äidille pukinkonttiin pitkä pellavainen poncho. Poncho on monikäyttöinen silllä sitä voi pitää niin kesällä kuin talvellakin. Kesällä poncho suojaa hyvin hartioita auringolta ja lämmittää viilenevässä illassa. Talvella taas poncho lämmittä ja antaa kivasti väriä vaatetukseen. Alle voi pukea paksunkin neulepaidan. Ponchoa voi käyttää niin että pitkät kulmat tulevat eteen ja taakse tai sitten sen voi pyöräyttää niin että pitkät sivut tulee käsivarsien päälle. Näin poncho on moni ilmeinen ja jokainen voi pyöritellä sitä itselleen mukavimmalta tuntuvalla tavalla.

Helvie_hartiahuivi_pitkä_pellava_tummanpunainenPellavaisia tuotteitahan löytyy tällä hetkellä 14 eri väriä. Pellava on ihana materiaali koska se sopii niin moneen tilanteeseen. Ponchoa voi pitää arkisena vaatteena ja lämmikkeenä esimerkiksi töissä. Toisaalta se sopii myös juhliin vaikka juhlamekon päälle.

Näiden värien lisäksi on nyt saatavana kausivärinä sininen.

Pellavakankaiden värimallit: violetti, pinkki, punainen, tummanpunainen, oranssi, lime, tummanvihreä

Pellavakankaiden värimallit: violetti, pinkki, punainen, tummanpunainen, oranssi, lime, tummanvihreä

Valkoinen, pellava,turkoosi, petrooli, harmaa, musta

Valkoinen, pellava,turkoosi, petrooli, harmaa, musta

Varastosta löytyvät tuotteet ehtii jouluksi, jos tilaus tehdään viimeistään maanantaina 19.12.2016. Pellavaponchon hinta on 55€ (+ 3€postikulut tarvittaessa).

Save

Save

Joululahjavinkki nro 4: Viluiselle anopille

Viluinen anoppi arvostaa varmasti, jos saa Joulupukilta lämpimän villaisen ponchon. Kangas näissä ponchoissa on ihanan pehmeää villa-viskoosia. 70% villaa takaa sen että poncho on todella lämmin. Viskoosi pehmentää mukavasti sekä tekee kankaasta laskeutuvan.

Helvie_villa_poncho_mustaPonchoista löytyy tällä hetkellä neljä väriä; musta, turkoosi, violetti ja vihreä. Malleja näissä villaviitoissa on kaksi. Toinen on pitkä poncho, jota voi pitää niin että kulmat tulevat eteen tai jos haluaa, niin pitkät sivut voi kääntää käsien päälle jolloin kaula-akosta tulee venepääntie ja käsille tulee hyvin lämmikettä.

Toinen viitta on hupullinen ja rintaneulakiinnityksellä edestä auki. Näin ollen viittaa voi pitää auki tai kiinnittää sen haluamaltaan kohdalta joko keskelle tai vaikka vinottain ylös lähelle olkapäätä.

Hinnat: Pitkä poncho 75€ ja hupullinen 89€ (+5€ postikulut tarvittaessa)

Villaponcho, hupullinen, turkoosi

Villaponcho, hupullinen, turkoosi

Save

Save

Save