Ajattelin tähän väliin hieman kertoa varsinaisesta työstä ja siitä mitä kaikkea tapahtuu tuotteen kanssa ennen kuin se on myynnissä markkinoilla tai kaupoissa. Otin tähän esimerkiksi pellavaisen ponchon valmistuksen, sillä asiakkaat usein pohtivat että miten nämä ponchot asettuu niin kivasti eikä ole kuin säkkeinä päällä.
No, kaikkihan alkaa tietenkin suunnittelutyöstä. Helpoimmillaanhan ponchon valmistus on sitä että leikataan neliön mallinen pala ja siihen suurinpiirtein keskelle päänaukko. Ja materiaalista riippuen joko ommellaan taitteet pääntiehen ja helmaan tai joskus jopa jätetään leikkuusaumoille. Haluan kuitenkin että Helvien ponchoissa on jonkinlainen malli ja näin ollen olen mitannut, testannut, kaavoittanut ja korjannut mallia niin että se olisi mahdollisimman monelle vartalolle sopiva olematta kuitenkaan perunasäkin näköinen 😉
Kun malli on hiottu, alkaa valmistus. Pellavakankaideni valmistusmaa on Valko-Venäjä. Tämä materiaali on ollut minulla käytössä kuusi vuotta ja olen ollut siihen todella tyytyväinen. Materiaali pehmenee nopeasti käytössä ja laskeutuu ihanasti.
Kun saan kankaat varastolleni ryhdyn värjäämään niitä. Värivaihtoehtoja on tällä hetkellä 14 ja pyrin tekemään tasaisesti vuoron perään kaikkia värejä niin että varastosta löytyy aina materiaalia, jos tulee suurempi tilaus. En pidä malleista suurta varastoa tarkoituksella, vaan pyrin valmistamaan tuotteita kysynnän mukaan. Näin vältetään hukkatuotantoa ja materiaalihävikkiä.Kun kankaat on värjätty, ne kuivatetaan ja varastoidaan leikkuuta varten. Kesällä kuivattaminen on helppoa ja nopeaa, paitsi jos viikkotolkulla sataa. Näin syksyn tullen kuivauspiste on siirtynyt sisätiloihin ja värikkäistä kankaista saakin nauttia koko perhe 😀
Ja eikun leikkaamaan. Leikkaus tapahtuu osittain sarjatyönä niin että pyrin tekemään samaa väriä kerralla enemmän. Samalla yleensä valmistuu useampaa mallia. Tietysti jos on kiireellisiä tilauksia, niin joskus joutuu hieman loikkimaan väristä toiseen. Mallit leikataan kaavoituksen mukaan ja pinotaan ompelua odottamaan.
Ja sitten huristellaan. Kaikki reunat huolitelaan ensin saumurilla. Näin saadaan lopputuloksesta siisti ja kestävä. Ja jälleen pinotaan huolitellut tuotteet seuraavaa ompelua odottamaan. Kun on useampi malli samaan aikaan työn alla on itselleni muodostunut tietynlainen taktiikka pitää palaset järjestyksessä. Näin pääsen vaiheesta toiseen sutjakasti eikä palasia tarvitse etsiä ja kaivella pinoista.
Sitten onkin vuorossa Tähtimön kasaus. Palat liitetään toisiinsa huolella ja ommellaan käänteet reunoihin.
Sitten viimeistellään tuotteet silittämällä ja viikataan tai tai ripustetaan henkareihin odottamaan markkinoita tai postitusta.
Markkinoilla pyrin pitämään kattavan varaston mukanani, mutta ruuhka-aikoina väripuutteita voi esiintyä. Näin ollen otan vastaan tilauksia ja asiakas saa omansa postitse markkinoiden jälkeen. Mallini ovat pääasiassa yhdenkoon vaatteita ja näin myös ponchotkin, mutta tilauksesta teen isompaa ja pienempää kokoa mistä mallista vain. Tähtimöstä onkin kaavoitettuja kokoja ihan 3- vuotiaan Tähtimö Ministä XL-kokoiseen Tähtimöön.
Sitten tuotteet saavat riippulaput joissa löytyy hoito-ohjeet sekä pientä tarinaa Helviestä sekä kasvista jonka mukaan tuote on nimetty. Tarinaa eri malleista ja niiden nimistä voit käydä lukemassa aiemmista kirjoituksistani.
Valmiit tuotteet lähtevätkin sitten joko minun mukanani markkinoille, jälleenmyyjilleni ympäri Suomea tai suoraan asiakkaalle. Ja siellä ne sitten pukevat teitä käyttäjiä tyylikkäinä.
Olkaa hyvät!