Lilja -hartiahuivi

Nyt on aika esitellä tuotteita ja niiden nimeämistä hieman tarkemmin. Ensimmäisenä haluan esitellä teille tuotteen josta tavallaan Helvien tarina lähti lentoon.

Lilja -hartiahuivi on ensimmäinen malli jota lähdin pellavakankaista valmistamaan. Ensimmäiset huivit tein eräälle kuorolle esiintymisasuiksi heidän toivomaansa mallia muunnellen. Huivi itsessään on säilynyt melkolailla samanlaisena, mutta pukemisvariaatioita on tullut lisää sekä oman että asiakkaiden käyttökokemusten myötä.

Liljan voi pukea niin että pitkä, suora osa tulee taakse. Näin huivi asettuu symmetrisesti ja laskeutuu taakse alaselkään asti. Toinen vaihtoehto on laittaa pitkä sivu jomman kumman käden päälle, jolloin huivi on tyylikkäästi vinksallaan toispuoleisesti. Molemmissa tapauksissa eteen jää kaunis vesiputouspääntie.

Liljan voi pukea niin juhlaan kuin arkeenkin, kesällä ja talvella. Liljan voi pukea juhlamekon päälle tai arkisesti aurinkoisena kesäpäivänä suojaamaan hartioita. Sen voi ottaa kätevästi mukaan matkalle, sillä se ei vie paljoakaan tilaa matkalaukussa. Liljan voi pukea myös talvella vaikka neulepoolon kanssa antamaan asuun tyyliä ja väriä. Se toimii hyvin myös takin kanssa, sillä Liljan voi nostaa ja kietaista kaulalle ja kun on aika riisua takki, sen voi laskea hartioille.

Tämän tuotteen nimeäminen oli ehkä kaikkein helpoin sillä mielestäni huivin muoto oli ihan selvästi liljamainen. Ne kauniit monimuotoiset liljat jotka kasvavat perinteisissä kukkapenkeissä, ovat monivuotisia sekä kestävät aikaa. Liljat voivat olla pitkässä varressa tai matalakasvuisia, mutta silti aina tyylikkään kauniita, jotenkin ylväitä. Lilja voi olla täpäkkänä ylöspäin tai se voi nuokkua hieman vinksallaan ja huojua lennokkaasti tuulessa. Värejä liljoissa on monia ja näitä Liljahuivejakin on saatavilla tällä hetkellä 14 eri värissä. Tämä huivi vain on mielestäni ihan Lilja.

 

 

 

 

Save

Save

Save

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s